fbpx

Etäohjelmaa

Evendan etäohjelmissa pääsette viettämään rentoa yhteistä aikaa etänä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi kahvijooga työpäivän välissä tai bingo ja tietovisa työpäivän päätteeksi? Ohjelmat sopivat niin etäpalavereihin, tyhy- tai tykypäiviin tai ihan muuten vaan piristämään työpäivää!

Matalan kynnyksen etäohjelma ei vaadi teiltä juuri muuta kuin kutsulinkin lähettämisen meille siihen etäalustaan, jota te käytätte arjessanne. Palvelu on siis vaivaton, ilman suurempia kikkailuja.

Tustustu ohjelmanumeroihin alhaalta! 

Viherpeukaloiden verryttely

Kevät on viherpeukaloiden aikaa! Valmistaudumme yhdessä lähestyvään
puutarhakauteen yrttien istutuksella ja jakamalla vihreitä vinkkejä.

Osallistujille postitetaan etukäteen kaikki tarvittava yrttien istutusta varten eli omasta takaa ei tarvitse olla valmiina mitään. Ohjelman aikana istutetaan yhdessä yrtit ohjaajan vetämänä, joka kertoo samalla vinkkejä yrttien kasvattamiseen ja niiden käyttämiseen.

Ohjelman kesto: noin 20 minuuttia

Kahvijooga

Kahvijooga taipuu loistavasti myös esimerkiksi olut- tai cocktailjoogaksi etäpalaveria piristämään.
Kahvijooga on joogaa rennolla meiningillä, samalla maittavaa juomaa hörppien.
Kahvijooga sopii kaikille, sillä se ei vaadi aiempaa kokemusta.
Tärkeintä on hyvä asenne ja se, että juoma pysyy pystyssä sen suuremmin läikkymättä.

Suurmasteri

Suurmasterin etäversiossa pääsette suorittamaan erilaisia kekseliäisyyttä vaativia tehtäviä! Tehtävänä voi olla mm. tornin rakentaminen epätavallisilla tarvikkeilla. Kisailu sopii kaikille, jotka haluavat haastaa luovaa ajattelua ja nauraa takuuvarmasti!
Toimitamme osallistujille boksin, joka sisältää tarvittavat tarvikkeet ja ohjeet kisailuun valmistautumiseen. Lisäksi boksiin voidaan yhdistää personoitu kirje mukaan osallistujille.

Ohjelman kesto: 1 h

Mestareiden mestari -tietovisa

Jännittävän tietokilpailun parissa pääsette ratkaisemaan eri aiheisia kysymyksiä, kuva-arvoituksia ja musavisabiisejä. Visa vaatii yleistietämystä ja nopeaa reagointikykyä!

Bingo

Ikisuosittua bingoa pelataan viisi riviä juontajan ja virallisen valvojan vetämänä. Juontaja ja virallinen valvoja bingokoneineen luovat jännityksen tunnetta etäpäiväänne!

Kaupunkimittelöt (Pienryhmissä etänä)

Kerätkää joukkueenne kasaan ja valmistautukaa huikeaan kilpailuun kaukana työhuoneista! Kaupunkimittelöissä kisataan toisia joukkueita ja aikaa vastaan. Joukkueiden tehtävänä on toimittaa annettujen ohjeiden mukainen kuva tuomarille päästäkseen seuraavalle tasolle. Ohjeena voi olla esimerkiksi “Luo uusi versio Beatlesin Abbey Road -kannesta”. Joukkue, joka saa eniten pisteitä kuvista, voittaa! Ohjelma aloitetaan yhdessä valitulla etäalustalla, jonka jälkeen joukkueet lähtevät suorittamaan annettuja tehtäviä. Tämän jälkeen kokoonnutaan uudestaan etäalustalle katsomaan joukkueiden suoritukset.

Varaa ohjelma, kysy lisää tai pyydä tarjous isommalle ryhmäkoolle!